Asiakaskokemukset

Etteplan, toimiston äänitekninen saneeraus 2024

Etteplanin toimistolla oli koettu paljon puutteita tilojen äänieristyksessä ja 2 500 neliön toimistotilat haluttiin saneerata vastaamaan henkilökunnan tarpeita. TSO suoritti hankkeessa tutkimukset ja laati tilaajalle hankeselvityksen, jossa esitettiin havaitut puutteet, korjaustavat ja kustannusarvio. Etteplan valitsi hankkeen toteutusmuodoksi projektinjohtopalvelun ja TSO toimi siten hankkeen toteutusvaiheessa päätoteuttajana.

Saneerauksessa tilaajan edustajana toimi Antti Kopponen. Antti kertoo alla asiakaskokemuksestaan.

Voin suositella TSO:n palkkaamista vastaaviin toimistopuolen remonttien vetoon. Palvelu on ammattimaista, sujuvaa ja luotettavaa.

-Antti Kopponen

Director, UX, Cloud & Application

Etteplanilla nousi keväällä 2024 esiin tarve kehittää Tampereen Hervannan toimiston äänieristystä. Hankkeen kannalta oli tärkeää toteuttaa projekti kustannustehokkaasti ja aikataulussa.  Aikataulullisesti projekti piti sovittaa kesälomakaudelle, mikä mahdollistaisi toimiston osittaisen käytön koko kesälomakauden yli.

 Päätimme selvittää kuka olisi meille sopiva, pätevä ja luotettava tekijä projektin vetäjäksi. Olimme kuulleet verkostomme kautta hyviä kokemuksia TSO:n kyvyistä ja toimintatavoista.

 Olimme yhteydessä TSO:n Olliin ja Timoon huhtikuussa 2024. Suunnittelimme yhdessä projektin juoksutusta ja saimme toukokuussa suunnitelman kasaan. Projektin aikana luottamuksen tunne syntyi aikaisessa vaiheessa. TSO piti meitä ajantasalla projektin etenemisestä ja projektin työntäyteisin vaihe heinäkuussa meni onnistuneesti läpi eikä vaatinut ylimääräisiä toimia meiltä. Projektin valvonta onnistui myös hyvin.

 Voin suositella TSO:n palkkaamista vastaaviin toimistopuolen remonttien vetoon. Palvelu on ammattimaista, sujuvaa ja luotettavaa.

As Oy Reinonlinna, vesivahinkosaneeraus 2024

Taloyhtiössä oli kerrostalon katolta rankkasateen seurauksena alkanut vuoto ja vesi valui rakenteita pitkin rakennuksen kellariin saakka. Hankkeeseen sisältyi vesikaton saneeraus ja vesivahinkosaneeraus kuudessa huoneistossa sekä yhdessä toimitilassa. Neljässä huoneistossa sekä toimitilassa vauriot olivat merkittäviä ja ne saneerattiin lähes kokonaan.

Hallituksen puheenjohtajana toiminut Anna Hakala kertoi meille kokemuksistaan saneeraushankkeessa.

Hallituksen puheenjohtajan roolissa suosittelen lämpimästi projektipäällikön ja suunnittelijoiden mukaan ottamista merkittävissä saneeraushankkeissa. Me valitsimme TSO:n ja saimme heiltä loistavaa palvelua.

-Anna Hakala

Palkkasimme TSO:n huolehtimaan taloyhtiömme merkittävästä vesivahinkosaneerauksesta. Suunnittelun ja valvonnan lisäksi TSO toimi hankkeen projektipäällikkönä ja koordinaattorina urakoitsijan, taloyhtiön hallinnon ja asukkaiden välillä. Projekti kattoi vesikaton uusimisen sekä useiden huoneistojen perusteellisen saneerauksen.

Tärkeimpiä asioita projektin kannalta oli yksityiskohtainen hankesuunnitelma sekä realistinen kustannusarvio, jotka sujuvoittivat sekä yhtiökokouksia että pankkineuvotteluita. Myös TSO:n osallistuminen ylimääräisiin yhtiökokouksiin helpotti päätöksentekoa, kun osakkaat saivat vastauksia suoraan asiantuntijalta ilman välikäsiä.

Vastuunjako ja kommunikointi TSO:n ja hallituksen välillä oli saumatonta koko projektin ajan. Asiat esitettiin ymmärrettävästi ja selkeästi, ja hallituksella oli aina ajantasainen tieto urakan etenemisestä. Hallituksen puheenjohtajana tiesin koko ajan mitä minulta odotettiin, ja pystyin osaltani huolehtimaan projektin hidasteiden poistamisesta.

Loppujen lopuksi projekti saatiin päätökseen selvästi alle budjetin. Projektin aikana saimme myös kokonaisvaltaista tukea ikääntyvän taloyhtiömme kuntoon liittyvissä asioissa, ja olemme aloittaneet korjausvelan suunnitelmallisen purkamisen. Yhteistyö TSO:n kanssa jatkuu edelleen, sillä olemme olleet erittäin tyytyväisiä heidän osaamiseensa ja työskentelytapaansa.

Hallituksen puheenjohtajan roolissa suosittelen lämpimästi projektipäällikön ja suunnittelijoiden mukaan ottamista merkittävissä saneeraushankkeissa. Me valitsimme TSO:n ja saimme heiltä loistavaa palvelua, mikä osaltaan auttoi pääsemään yli taloyhtiön osalle koituneesta epäonnesta. Jos jotain voisin muuttaa, soittaisin TSO:lle jo heti vahingon satuttua.